keskiviikko 21. helmikuuta 2018

Möhköfantin odotusta ja isäkoiran menestystä

Vielä muutama viikko aikaa h-hetkeen ja Minka alkaa epäilyttävästi muistuttaa valasta tai möhköfanttia :) Vointi on hyvä ja samoin mammakoiran mieli.



Viime viikonloppuna järjestettiin Seinäjoella Suomen Collieyhdistyksen sivuerikoisnäyttely. Tuomarina toimi Marianne Benton Englannista. Pentueen tulevalla isäkoiralla Veikolla meni aivan upeasti. Veikko voitti urokset ja oli rotunsa paras. Päivän päätteeksi Veikko kruunattiin vielä koko erikoisnäyttelyn kauneimmaksi koiraksi eli Best In Show:ksi.

HeJW-16 TLNJW-17 TLNW-17 EEJV-17 V-17 SEV-17 Clingstone's King Himself


kuva: Noora Hirvonen

kuva: Marko Tuominiemi

perjantai 16. helmikuuta 2018

Hei hulinaa!

Pikkutyypeillä on ilo irti ja meno vauhdikasta :) Tässä hieman kuvasatoa viime viikonlopulta, mukana myös Lucie-äiti valvomassa jälkikasvun menoa. Kuvat on ottanut Janne Virtanen.
















torstai 8. helmikuuta 2018

4 viikkoa mittarissa

Aika kuluu kuin siivillä. Pienet täyttivät tiistaina 4 viikkoa. Menoa ja meininkiä alkaa olla jo kovasti. Koordinaatio on parantunut huimasti, ja nyt pentuhuoneessa mennään jo aika kovaakin välillä. Leikkihetket ovat tosin aika lyhyitä, nukkumatti tulee pian ja sitten taas koko kööri sammahtaa.

Tytöt

Pojat

Lisäruokaa on nyt maisteltu viikon verran. Hyvin maistuu kaikille. Hampaita on puhjennut jo jonkin verran, joten naskaleita terotellaan pentuhuoneeseen erehtyvän varpaisiin, housunlahkeisiin ja melkein mihin vaan mistä vaan vähän kiinni saisi :)

Väsyneet sankarit
 

torstai 1. helmikuuta 2018

Ensimmäinen sileäkarvainen colliepentueemme syntyy maaliskuussa

Kauan odotettu pentue sileäkarvaisia collieita on vihdoin tulossa! Minka on ultrattu kantavaksi ja maaliskuun alussa odotamme syntyväksi hyvän kokoista pentuetta.


Olen viimeiset 20 vuotta seurannut läheltä sileäkarvaisia collieita. Olen esittänyt niitä näyttelyissä ja ollut alusta lähtien tiiviisti mukana Satu Asikaisen Clingstone's-collieiden kasvatustyössä. Toista rotuani, sileäkarvaisia kettuterriereitä olen kasvattanut 25 vuotta, eli kasvatuskokemusta löytyy varsin kattavasti. Nyt Satun oma kasvatustyö tulee loppumaan, niin tulen jatkossa kasvattamaan pienimuotoisesti collieita Satun linjoista ja toivottavasti jatkaa menestyksekästä Clingstone's-collieiden tarinaa. 

Pentueen vanhemmat Veikko ja Minka ovat molemmat perusterveitä ja hyväluonteisia collieita. Molemmat ovat pärjänneet hienosti näyttelyissä ja ovat kotioloissa reippaita ja rohkeita tyyppejä. Samaa odotamme tietenkin myös pennuista, eli reippaita ja rohkeita collieita, jotka ovat valmiita moneen menoon. 


Pentueen isä Veikko eli Clingstone's King Himself



Pentueen emä Minka eli Clingstone's Amaze Me




Jos etsit itsellesi colliekaveria erilaiseen harrastamiseen tai ihan lenkkikaveriksi, otathan yhteyttä. Meiltä pennun mukaan saat kattavan pentupaketin lisäksi kasvattajan tuen koiran eliniäksi!

Minut tavoitat parhaiten sähköpostitse: mollinyman@gmail.com tai puhelimitse iltaisin numerosta 044 712 3534 / Molli Nyman